Lehti: Syksy 2012

Neulottu poncho kahdesta palasta
Yksi koko
Palan leveys on noin 50 cm hieman venyttäen
Langanmenekki
Novita 7 Veljestä Polkka
(828) puna-oranssi-harmaa 350 g ja Novita Wool (011) valkoinen 250 g
Puikot
Novita nro 10 tai käsialan mukaan.
Tiheys
13 s palmikkoneuletta hieman venyttäen 2-kertaisella langalla (Polkka ja Wool yhdessä) = 10 cm


Katso ohjeessa mainittujen lyhenteiden selitykset.

Mallineuleet
Ainaoikeinneule: neulo s:t oikealla ja nurjalla oikein.
Palmikkoneule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.


Neulo 2 kpl 50 cm leveää ja 75 cm pitkää kaitaletta.
Luo 2-kertaisella langalla (Polkka ja Wool yhdessä) 65 s ja neulo ainaoikeaa 6 krs. Aloita palmikkoneule työn nurjalla puolella ruutupiirroksen 1. krs:lta seuraavasti: neulo 4 s:lla ainaoikeaa, toista sitten 15 s:n mallikerta 4 kertaa ja neulo vielä piirroksen oikean reunan 1 s. Toista ruutupiirroksen krsia 1-6. Kun kappaleen korkeus on 75 cm ja päätä s:t. Neulo toinen kappale samoin.

Viimeistely
Aseta kpl:t alustalle mittoihinsa nurja puoli päällepäin, kostuta sumuttamalla ja anna kuivua. Ompele kaitaleet toisiinsa piirroksen mukaan siten, että ainaoikeinneulos jää ulkoreunaan.

Suunnittelija
Lea Petäjä

Ohjetiedustelut
Novita
040 178 2266
ma ja ke 10-14

Lankatiedustelut
Novita
(05) 7443335
ma-pe 9-16 tai
Novita LankaDeli
(040) 178 2282
ma-pe 10-18

Tutustu ohjeessa käytettyyn lankaan